Mehtäsä mäyrimistä

Luonnonvarakeskus (ent. Metsäntutkimuslaitos) seuraa Suomen metsien kehitystä valtakunnan metsien inventoinnilla (VMI) eli maastossa tehtävillä koealamittauksilla. Mittausten tavoitteena on tuottaa tietoa hiilivarastoista, metsien hoitotarpeista, metsien tilasta, monimuotoisuudesta, puumääristä ja puuston kasvusta. Jokaista Suomen puuta ei mitata, vaan läpi Suomen sijoitetaan tasainen verkosto koealaryppäitä. Koealoille osuvat metsiköt käydään mittaamassa ja tulokset lasketaan tämän otoksen perusteella koko maalle.

Inventointeja on tehty säännöllisesti aina 1920-luvulta nykyhetkeen. Tällä hetkellä on käynnissä 12. tutkimuksen toinen vuosi. Jokainen tutkimus kestää keskimäärin viisi vuotta.

Lähdimme koululta taksilla Kannuksessa sijaitsevalle koealalle. Metsätalousinsinöörit Olavi Kohal ja Rauno Salo kertoivat meille aluksi yleistä tietoa valtakunnan metsien inventoinneista. Olavi Kohal kertoi meille mittausapulaisen työstä inventoinnissa. Käytännössä tämä tarkoitti puiden arviointia ja mittaamista 9 metrin päästä koealueen keskipisteestä. Koealueen keskipiste paikannettiin GPS :sällä. Mittausapulaisen tehtäviin kuuluu luku- ja koepuiden mittaus. Puiden tyyppi, paksuus ja pituus arvioidaan ja merkitään ylös mittausalueen keskellä sijaitsevaan laitteeseen. Mittaajan käyttämä puunmittauslaite merkitsee ne automaattisesti koordinaatteineen keskipisteen laitteeseen.

Rauno Salo kertoi meille puolestaan metsäalueen kuvioinnista. Metsäalueen kuvioinnissa laaja metsäalue lajitellaan pienempiin osiin, eli kuvioihin. Kuvio muodostaa kasvupaikan, puustotunnukset, tehdyt toimenpiteet ja toimenpidetarpeet. Kuvioissa otetaan huomioon useita asioita, kuten maatyyppi, puulaji, hakkuut, luonnolliset muutokset... ja useita muita tekijöitä. Tekijöiden perusteella kuviolle annetaan pitkä koodi. Kuviot auttavat maaston lopullisessa arvioinnissa.

11.11.2015 Olimme 14c:n kanssa jälleen kerran Luonnonvara keskuksella. Tällä kertaa tehtävänä oli pajun lämpöarvon ja klooridipitoisuuden määrittäminen.

Ensin kuorineen jauhetusta pajusta puristettiin tablettipuristimella muutamia noin yhden gramman painoisia tabletteja, minkä jälkeen tablettien lämpöarvo mitattiin kalorimetrillä.

Titraattori, magneettisekoitin ja hopeanitraatilla täytetty astia. Hopeanitraatti on hyvin valonarkaa ainetta ja siksi se on suojattu foliolla.

Tabletti asetettiin pommiksi kutsuttuun astiaan, joka lasketaan kalorimetrin sisään. Kalorimetri täyttää astian sitten hapella ja ympäröi astian vedellä. Kun veden lämpötilan vaihtelut ovat loppuneet kalorimetri sytyttää puutabletin, joka palaa erittäin puhtaasti ja nopeasti, ja mittaa sitten pommia ympäröivän veden lämpötilan muutoksen ja määrittää sen pohjalta pajun lämpöarvon. Harmillista kyllä kuorellinen paju ei osoittautunut kovin hyväksi polttoaineeksi.

Klooridi on haitallinen kaasuna ja siksi sen määrä halutaan selvittää, jos sitä aiotaan käyttää polttoaineena. Kun lämpöarvo oli määritelty pommi huuhdottiin tarkasti tislatulla vedellä, joka kerättiin talteen klooridipitoisuuden määrittämistä varten. Huuhteluvesi siirrettiin dekantterilasiin ja kun titrauksessa käytettävän hopeanitraattiliuoksen molaarisuus oli tarkistettu virheellisten mittaustulosten estämiseksi, varsinainen kloridin määrittäminen voitiin aloittaa. Dekantterilasiin lisättiin 5ml 0.2M HNO3-liuosta ja 20ml asetonia, minkä jälkeen liuos sekoitettiin huolellisesti mangneettisekoittimella. Sen jälkeen titraattori suoritti kloridin määrittämisen loppuun.

Luovan turkistarhat

Tänään heti kemian tunnin jälkeen suuntasimme ”elukka-tunneille” tutkimustila Luova Oy:hyn. Luovassa meitä vastassa oli tutkija Maarit Mohaibes, joka kertoi meille aluksi turkiseläintoiminnasta ja -tutkimuksesta. Tutkimuksissa voidaan tutkia joko turkiseläimiin liittyviä asioita, kuten vaikka miten tietynlainen ruoka vaikuttaa nahan laatuun ja miten eläinten oloja sekä viihtyvyyttä voitaisiin parantaa, tai turkiseläimiä voidaan käyttää koe-eläiminä tutkimuksissa, jotka hyödyttävät muita tahoja, kuten esimerkiksi koiria tai ihmisiä. Meille kerrottiin myös turkiseläimen vuodesta ja saimme tietää miten voi kouluttautua tutkimaan turkiseläimiä.

Pienen turkiseläimiin liittyvän ”luennon” ja mieltä askarruttaneiden kysymysten jälkeen saimme jalkaamme siniset suojatossut, jotka jaloissamme talsimme katsomaan turkiseläimiä. Tarhoilla asusti Suomen supeja, sinikettuja sekä minkkejä. Suomen supeilla oli käynnissä tutkimus, missä tutkittiin mitä supit tykkäävät erilaisista virikkeistä häkeissä ja minkälainen häkkikoko ja asukasmäärä näyttäisi olevan mieluisin vaihtoehto. Tutkimuksessa supeja kuvattiin kameralla tulosten havaitsemiseksi. Siniketut olivat uteliaita supeja paljon arempia ja pelkäsivät isohkoa ihmislaumaa häikkiensä ympärillä. Ohut turkkisempien minkkien tarhat olivat hallin sisältä, jossa myös kiertelimme bongaten erivärisiä minkkejä.

Tutustuminen turkistarhatoimintaan ja -tutkimukseen oli varsin mielenkiintoinen ja opettavainen, sekä auttoi ymmärtämään tätä hiukan erilaista elinkeinoa. Matkaan mukaan tarttui myös muutama kuva!

sinisettossut bakteerien leviämisen estämiseksi

Suomen supeja

minkkejä

Tieteellinen kirjoittaminen

Keskiviikkona iltapäivällä menimme jälleen Lukelle, missä tällä kertaa saimme kuulla kaksi luentoa tieteellisen kirjoittamisen taustoista, ja sen toteuttamisesta.

Ensimmäisen luennon meille piti Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija, dosentti Jyrki Hytönen. Hän esitteli meille tutkimustaan siitä, miten hakkuujätteiden jättäminen metsään vaikuttaa metsän kasvamiseen. Hän kertoi muun muassa, miten tutkimus oli toteutettu käytännössä, ja kuinka ottaa havainnot ja mittaukset tallennetaan, esimerkiksi tialöstollsiet menetelmien avulla.(=tilastolliset menetelmät) (Ihmisiä me vaan ollaan, joskus paremmissakaan piireissä ei kirjaimet osu kohalleen :D) Ja lopuksi kuultiin, että tehdessään oikeaa tiedettä pitää tarkistuttaa tutkimus muilla alan tiedemiehillä. Eli kiinnitetään huomiota siihen, mitkä lähteet niillä Ilta-Sanomien tutkimuksilla olikaan. Saimme myös tietää, että on sellainen asteikko, jolla mitataan tutkijoiden paremmuutta.

Toisen luennon meille piti opettajamme Eija-Riitan nuoruuden tuttava Metsätalousteknikko Esa Heino. Hän kertoi meille tutkimustulosten julkaisusta ja viestinnästä. Hän hoksautti meille, että kaikki törmää tutkimuksiin erilaisissa julkaisuissa, kuten ammattiliittojen lehdissä ja mediassa. Mutta kaikki tutkimukset eivät ole virallisia, jos niitä ei ole alan muut tutkijat tarkistanut. Hän esitteli meille myös Luken oman lehden Levian, josta Karo heti löysi parhaan ominaisuuden, eli hienot kuvat!!