perjantai 24. lokakuuta 2014

Aamu Torpan tallilla

Tänään kävimme Torpan tallilla tutustumassa hevostoimintaan. Vastassa meitä oli kaksi beaucenpaimenkoiraa ja lunnikoira. Siirryimme suoraan tallin kahviotilaan, tervehdimme Hermanni-kissaa ja saimme kuulla pienen palan tallin historiasta. Hevostoimintaa meille opasti tallin omistaja Hanna Autio, joka myös valitsi halukkaille ratsastajille tasonsa mukaiset hevoset. Kävimme hakemassa omat hevosemme tarhasta, ja talutimme ne sisälle talliin harjattaviksi.

Kun hevoset olivat valmiita, aloitimme ratsastustunnin maneesissa. Meistä kuusi ratsasti. Puolen tunnin ratsastusopetuksessa ratsastajat saivat kokeilla käyntiä, ravia ja laukkaa. Se oli kivaa sekä ratsastajien että katselijoiden mielestä. Aika kului todella nopeasti ja jouduimme pian lähtemään koululle ruotsin sanakokeeseen. Ennen lähtöä veimme varusteet ja hevoset paikoilleen sekä hyvästelimme talon eläimet.

Kiitos Torpan tallille, Hannalle ja hevosille mukavasta aamusta!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Eläinlääkäriopiskelija Helsingistä

1.10. saimme koululle vieraaksemme eläinlääkääriopiskelija Riikka Tanhuan Helsingistä. Tenhua kertoi meille eläinlääkiksessä opiskelemisesta ja sinne sisälle pääsemisestä. Hän kuvaili opintoja motivoiviksi ja kiinnostaviksi. Ensimmäisenä ja toisena vuonna opiskelu keskitty peruseläinlääketieteeseen. Kolmas, neljäs ja viides opiskeluvuosi keskitytään sairaaseen eläimeen perehtymiseen, eli kliiniseen eläinlääketieteeseen. Kuudentena vuonna opiskellaan elintarvikehygieniaa ja ympäristöterveydenhuoltoa.

Eläinlääketieteelliseen pyritään samalla pääsykokeella kuin lääkikseenkin. Pakollisessa valintakokeessa testataan fysiikan, kemian, matematiikan ja biologian tietämystä. Kysymykset perustuvat lukion pakollisiin ja syventäviin kursseihin. Kokeeseen osallistuu vuosittain n. 550 eläinlääkäriksi pyrkijää, joista valitaan opiskelemaan vain 68.

Perinteisestä yliopisto-opiskelusta poiketen eläinlääkiksessä opiskelu on hyvin koulumaista, sillä lukujärjestykset annetaan valmiina käteen ja valinnaisia opintoja voi ottaa vain rajallisesti. Opiskelu on kuitenkin monipuolista, sillä se koostuu esimerkiksi luennoista, demonstraatioista (kuolleen eläimen tutkiminen), pienryhmissä työskentelystä, verkko-opetuksesta, omatoimisesta opiskelusta, käytännön tekemisestä, sekä potilastyöstä ja päivystyksistä.